kollaasi

kollaasi

tiistai 16. helmikuuta 2016

Kolmekymppisiä ja aikataulumuutoksia...


Heipähei!

Meillä vieteltiin viikonloppuna mieheni kolmekymppisiä. Vanha äijä :D
Lauantaina kävimme syömässä ystävien kanssa ravintola Tiiliholvissa, jossa palvelu ja ruoka oli aivan huikeaa. Sunnuntaina tulivat vanhemmat ja sukulaisia kakkukahville.

 





Oli kivaa pitkästä aikaa nähdä laajempaa ystäväkuntaa ja vieraatkin tuntuivat viihtyvän :D Viimeiset kun vasta kolmen aikaan hipsivät kotiinpäin.











Kirsikkapuun oksia maljakossa. Ihanaa kun lehdet aukeavat kunnolla, nyt vasta silmuja <3





Hauskoja kortteja :D

Sitten aikataulumuutokseen :)

Laitoin keittiömme kaapit myyntiin tori.fi-palveluun ja voi vitsit sen suosio yllätti minut. Sain useamman ostotarjouksen samantien. Nyt sitten kun piti alkaa maanantaina remontoimaan lastenhuonetta, mistä kirjoittelinkin jo aikaisemmin, muuttui suunnitelma keittiöremontiksi. Aikataulu on vaan pikkuisen tiukka, kun keittiö tullaan noutamaan jo torstaina tai perjantaina ja meillä on muutama tavara siellä kaapissa. Eilen toin kotiin 8 laatikkoa ja ne täyttyivät ensimmäisessä tunnissa. Tänään hain 12 laatikkoa lisää ja nyt toivotaan että ne riittää. Aikaisemmin en ole keittiötä kuvannut blogiin (sattuneesta syystä) mutta nyt laitan muutaman kuvan, joista näkyy nykyinen kokonaisuus aika hyvin. Ja tiedän... meillä on sininen keittiö :D Ainoa mikä on muuttunut tähän päivään on kodinkoneet. Kuvissa siis vanhat koneet vielä paikallaan. Ostimme aikaisemmin jo jääkaapin, uunin ja astianpesukoneen.
Nyt muuttuu sitten loput.









Voi vitsit tota lattiaa ja värejä... tulevaisuudessa meillä tulee olemaan aika mustavalkoinen keittiö. Perusvärit, joihin on sitten helppo yhdistää mitä vaan. Nyt vaan kun saataisiin keittiö irti seinistä siististi niin olen tyytyväinen :)

Mutta nyt taas jatkaan hommia, jotta saadaan joskus edes kaapit tyhjäksi!!!

Heippa <3

torstai 28. tammikuuta 2016

Potkut...


...Ei töistä vaan vatsasta.

Eli tänään siirryttiin raskausviikolle 23 ja potkuja ei voi olla huomaamatta. Tyttö on aika aktiivinen varsinkin puolenpäivän aikaan sekä iltaisin. Varsinkin kun nukkumaan pitäisi mennä alkaa tuntumaan joka puolella pientä nyppimistä. Samoin käy, kun rauhoitun töissä työpöydän ääreen istumaan koneelle.
Aina kun olen ystäviä pyytänyt kuvailemaan potkuja, niitä on ollut kuulemma vaikeaa kuvailla. Omasta mielestäni ne vastaa hyvin pitkälle voimakasta elohiirtä, joka esim. silmässä on maailman ärsyttävin asia :D

Mutta raskaus etenee ja alkaa hirvittämään kuinka nopeasti kaikki tapahtuu. Ensi kertaa kun on mukana tässä leikissä, niin kaikki tulee uutena ja ihmeellisenä. Erilaiset oireet vaihtelevat päivittäin. On ne sitten selkävihlaisut, närästys tai pahoinvointi. Onneksi kaikki harvoin päällä yhtäaikaa ja oireettomiakin aikoina on. Luojalle kiitos!

Lastenhuoneen remontti pitäisi saada pikaisesti polkaistua käyntiin ja tänään pyysin tarjouksen muutamasta yrityksestä puun maalaamisesta lastenhuoneen seinälle. 
Muun remontin teemme itse. Vaikka taidelukiossa 3 vuotta tuli vietettyä, niin ihan äkkiä en kyllä ala kaksimetristä puuta maalaamaan :D 
Olisin aloittanut remontin jo pari kertaa oma-aloitteisesti, mutta huoneessa on tällä hetkellä vierassänky, joka on painavin sänky mihin olen ikinä törmännyt. Ehkä laadukas, mutta megahankala liikuteltava. Kerran jo koitin itse poistaa sen huoneesta, mutta totesin ettei ole sen arvoista. Muutenkin huone on aika nopeasti valmis, kunhan pääsemme tuumasta toimeen. Toivomuksenani oli myös, että tekisimme viereisen vierashuoneen samalla kertaa, kun kerta välineet on yläkerrassa ja valmiina. Täytyy vaan miettiä, onko työhuone tärkeämpi kuin keittiö. Ja ne materiaalit ja värit...

En osaa millään päättää millaista haluan työhuoneeseen. Valintoja tulisi sitten katsella vuosikausia eli ne ei saisi olla niitä villeimpiä juttuja mitä mieleen tulee :)  Ja vaikka kuinka paljon yritän olla kovinkin moderni sisustaja, niin tietyntyyppinen kullan sävy, kupari ja valkoinen nahka on mielessäni jatkuvasti. Eli jotain glamouria huoneeseen haluan. Mies haluaisi huoneeseen nojatuolin ja ison lattiavalaisimen, mutta minä taas toivoisin säilytystilaa. Yhdessä nämä eivät mahdu huoneeseen, ainakaan ilmavasti, ja liian ahdasta huoneesta en halua. Huoneessa on tällä hetkellä Hülstan no 7 sarjan musta/pähkinä työpöytä ja se tulee jäämään ja määrittelemään loppusisustusta hyvin pitkälti. Tulevaisuudessa on myös pidettävä optio auki, että mahdollisen toisen lapsen huone tulee työhuoneen tilalle. Huoneet kun on ihan vierekkäin.


Lastenhuoneen ovi oikealla ja työhuoneen vasemmalla. :)
    Kuva oli sähköpostissani, eikä tarkin mahdollinen, mutta näkee miten huoneet sijaitsee. 

Huoneissa on myös ranskalaiset parvekkeet ja ovien eteen en halua mitään mikä estää kulun ja petivaatteiden tuulettamisen.  Kuvaan huoneet vielä tarkemmin ennen remontin aloittamista, että saatte vertailukuvaa muutoksesta. 

Mutta sellaista tällä kertaa. Nyt oli hieman vähäkuvainen postaus, korjataan tilanne ensi kerralla. 

 Ps. nyt kun on tullut tutustuttua vaunuihin ja muutamaan vaippalaukkuun, niin voi vitsit, oma laukkurakkauteni taas pääsi valloilleen ja ihastuin totaalisesti Burberryn vaippalaukkuun. Linkin samantyyppiseen laukkuun löydät tästä.  Tästä kuvasta innostukseni tosiaan lähti ja etsin oman tyylisen mallin, joka löytyi niin helposti Burberryn upeasta mallistosta. Täytyy kyllä todeta perään kuinka monikäyttöinen laukku olisikaan :D 
 Mutta se virallinen rakkauden kohde <3
Hinta on kyllä kohdillaan :D En tiedä mikä tästä laukusta tekee vaippalaukun, olisiko kantohihna ja isompi koko? Mutta ainakin se on muunnettavissa perus käyttölaukuksi vaippaiän jälkeen. Tällä perustelulla ajattelin aloittaa keskustelun miehen kanssa, hahaa!   

Ihanaa loppuviikkoa <3

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Uusi vuosi ja ihania uutisia.


Hei kaikille!



Ompa kiva taas kirjoitella teille. Blogini onkin ollut aika pitkään tauolla parista syystä, joista kerron tässä postauksessa hieman enemmän ;)

Tästä vuodesta tuleekin varmaan elämäni paras vuosi. Valmistun koulustanikin maaliskuussa.

Uutta ilmettä sisustukseen tulee tänä vuonna paljon, niin toimistoon kun kotiinkin. Toimistosta en viitsi kauheasti kuvia laittaa mutta mm. pöydät vaihtuu kirsikan värisistä valkoisiin ja mapit ostin valkoiset tälle vuodelle. Tämän vuoden kalenterin myös tulostin pöydälleni tuolta. Rakastan ihania perussimppeleitä kalentereita. Viikkonumerot kalenterissa olivat positiivinen yllätys, enkä ymmärrä miten ihmiset pärjäävät ilman :)



Kotona meillä alkaa pian keittiöremontti ja pari muutakin huonetta olisi tarkoitusta laittaa uuteen uskoon piakkoin. Niistä lisää myöhemmin.

Siitä päästäänkin isoimpaan syyhyn blogitauossani <3

Eli pikkuiseen tulokkaaseen, joka liittyy perheeseemme lasketun ajan mukaan toinen päivä kesäkuuta. Meille tulee vauva, pieni tyttö <3

Ihanaa alkoholitonta Lehtikuohu-juomaa <3 

Saimme viikko sitten tietää sukupuolen ja toiveet toteutui, ainakin itseni puolesta. Mies tietty toivoi poikaa, mutta on kyllä ikionnellinen tytöstäkin. Lupasin miehelle, että seuraava on sitten poika :D

Eilen käytiin Stockmannilla yhdessä ja siellä oli -60% useista lapsein vaatteista. Pääsin ensimmäistä kertaa katseleen ihan tositarkoituksella ihanuuksia. Löysinkin aivan ihanan kirkkaan pinkin Reiman toppahaalarin karvahupulla kokoa 74 ja soitin samantien veljeni vaimolle, että minkä ikäisenä tämä koko menee. Kuulemma käy ensimmäisenä talvena ja uskalsin sitten tehdä ensimmäisen vaatehankinnan tytöllemme :) "hieman ajoissa" ;) Mutta ihanaa <3 Tästä se lähtee!

Muuta tarviketta emme ole vielä hankkineet, koska jotain tuotteita saamme joko omaksi tai lainaksi ystäviltä. Sängyt ja hoitopöydät ostamme sitten kun lastenhuone on valmis. Haluan Stokke Home-setin, koska siinä on mielestäni kaikki olennainen ja muotoilu on tosi kaunis. Myös sänkyyn tarkoitetussa "katossa" on upea pyöreä ikkuna, kuten lastenhuoneemmekin päätyseinässä <3
Lastenhuoneeseen olemme valinneet jo laminaatin ja tapetin sekä olen päättänyt pinterestin innoittamana maalauttaa seinälle ison puun. Yksi seinä tulee siis tapetilla ja muut maalaamme neutraalilla sävyllä. Puu tulee maalatulle seinälle. Emme halua korostaa seinien väreillä yms lapsen sukupuolta, vaan pienet esineet sitten sen tarkentavat. Eipä ole pelkoa, että minun maullani huoneesta liian poikamainen tulisi, heh!

Raskaudesta tähän asti voin sanoa sen verran, että helpolla en todellakaan ole päässyt. Nyt mennään viikolla 22 ja edelleen pahoinvoin silloin tällöin. Jatkuva pahoinvointi kesti noin 10 viikkoa ennenkun alkoi helpottaa. Mutta kaikki on varmasti vaivan arvosta ja kaikkeen tottuu :D Tietokoneella oloa jouduin tosissani välttämään pari kuukautta kun ruudun valo ja liike teki huimauksen ja pahan olon välittömästi ja töissä sai ihan tarpeeksi istua koneella ja hajota siihen.

Toinen syy blogitaukoon on ollut sisustusalan koulutuksen päättötyön tekeminen. Päättötyökseni valitsin kevyen vähän alle 60 neliöisen kaksion täysremontin. (Valitessani en tiennyt olevani raskaana ja periksihän en anna) Muutaman kerran tuli kirottua työn ajankohta, koska 3 kuukautta kohteen tekemiseen meni päivätyön ohella. Laitan teille vaikka alkuviikosta muutamia ennen-jälkeen kuvia kohteesta. Muutos on aika huikea ja olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Vielä kirjallinen osuus palautettava remontista ja sitten kouluni on päätöksessään. Remontti on tosiaan vienyt kaiken vapaa-ajan mitä olen hereillä ollut jos ei lasketa pää pöntössä vietettyä aikaa.

Tietty kaikkeen tähän yhtälöön kun lisää rakkaan hauvavauvamme Maksimin, nyt 8 kuukauden ikäisen dobermannin, niin jokainen voi arvata kuinka kiireisiä viimeiset kuukaudet ovat olleet...  Juuri tätä lausetta kirjoittaessa Maksim tuli seisoon viereen ja tunkee kuonoa käsivarren ja kyljen väliin ja tuijottaa sieltä ja odottaa huomiota ja pusuja :D On se kyllä hellyyttävä poika <3
Maksimista on onneksemme kaiken kiireen keskellä kasvanut ihastuttava, sosiaalinen, 38 kiloinen "pikku"poika joka rakastaa kaikkea ja kaikkia. Sosiaalisuus on voimistunut päivittäin, kun pieneen hissiin on tungettu yhdessä vieraiden ihmisten kanssa ja kerrostalon käytävillä ovet aukeaa yhtäkkiä ja vieraita ihmisiä pyörii ympärillä kaiket päivät. Nykyään Maksim ei pelkää muuta kun pimeetä, mutta sitäkin sitten muiden edestä :D

Nyt taidan lopettaa tämän kilometri-postauksen tähän, että jaksatte lukea vielä jatkossakin juttujani ja alamme katsomaan elokuvaa ja viettämään rauhallista sunnuntai-iltaan.

Pari kuvaa vielä eiliseltä olohuoneestamme ja tulppaaneista, rakastan niin kevään kukkia <3










Rentouttavaa illanjatkoa ja palataan pian <3

perjantai 11. syyskuuta 2015

Maalämpö ja vapaapäivä

Vuorossa putkitus.

Hei taas ja ihanaa aurinkoista syyspäivää ja viikonloppua!

Itse viettelen sitä kotona hissukseen eilisen pienen leikkauksen takia.
Voiko parempaa päivää sairaslomalle olla kun perjantai <3 
Varsinkin siis kun ei ole kipeä vaan enemmänkin pitää vaan kotoilla hissukseen :)
Ps. Dobermanni-vauva ei ole samaa mieltä tosta hissukseen olosta :D

Mies toi mulle illalla kukkia, luettavaa ja herkkuja <3
Mutta sellainenkin asia, että maalämmössä on taas päästy eteenpäin ja kaivettu reikä putkitettiin tällä viikolla ja kaivettiin putket sisälle.  Pari kuvaa tästä operaatiosta...






Tällä laitteella putken maahan kaivaminen kävi hieman nopeammin kun lapiolla :)


Putkittaminen oli itsessään todella siistiä puuhaa, eikä vettä tullut enää. Aikaa meni muutama tunti + kaivaminen sisälle ja seinästä läpi meno (ja tietty tiivistäminen) Kaikkiaan noin 5 tuntia. 

Pihan siisteyden lopputulokseen en ollut 100% tyytyväinen mutta kukapa tykkäisi kun nurmikot kaivetaan ylös ja myllätään...  Kaivetut kohdat jätettiin myös hieman koholle koska kuulemma laskevat talven aikana mutta itse ehkä mieluummin sitten keväällä lisäisin multaa, kun nyt katselisin multakasaa... täytyy siis viimeistellä itse.

Älkää välittäkö muusta seinästä. Autotallia ei ole vielä remontoitu.


Tällä hetkellä on itse asiassa juuri loppuasennus meneillään, että saamme järjestelmän kokonaisuudessaan toimimaan ja päälle :) Mahdollisesti jo tänään :) Siitä teen oman postauksen sitten kun pääsen lopputulosta kuvailemaan. Kävin nappaamassa kuvan työn aloituksesta :)

Kasvot sumennettu koska lupasin ettei kenenkään kasvoja näy.
Kävin myös noin neljään kertaan muistuttamassa, että työ kuvataan blogiin ja muutamat ystävät tulevat katsomaan työnjälkeä, jotka mahdollisesti maalämmön myös tilaavat ;) Poikia nauratti  muistutteluni ja lupasivat tehdä priimaa, kuten kuulemma aina. Vaikka en työnjälkeä näiden poikien kohdalla epäilekkään, sen verran ammattitaitoista porukkaa näyttää olevan :)  

Nyt täytyy varmaan lähteä ulkoilemaan Maksimin kanssa koska hän alkaa hieman kärsimättömänä katseleen kirjoitteluani ;) 

Kerron vielä tänään mitä ihanaa me Maksimin kanssa saatiin lahjaksi kun kävi ystävä kylässä :)

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Maalämpö.

Reiän poraaminen.


Voi hitsi tätä päivää on odotettu! 
Meille nimittäin asennetaan parhaillaan maalämpöä!!!

Kilpailutimme koko kevään ja kesän eri toimittajia ja päädyimme LämpöYkköseen. Kerron myöhemmin miksi päädyimme juuri heidän toimittamaan palveluun :) 
Poraryhmäksi valitsimme Rototec-porukan heidän hyvän maineensa vuoksi. Kaikki tuli kuitenkin LämpöYkkösen kautta.

Tänään sitten aamulla noin 7 aikaan tuli Rototec poraamaan meille kaivoa.



Vähän jännitti pehmeän maan osuus koska sen poraaminen on huomattavasti kalliimpaa kun kallion. Muistaakseni pehmeä maa maksaa noin 70 euroa per metri ja kallio 30 euroa per metri. Pahimmillaan pehmeässä maassa voidaan kuulemma mennä noin sataan metriin, mutta usein kallio löytyy noin 3-40 metrin syvyydestä.


...
Noin kello 12 kallio saavutettiin 28 metrissä. Kovaa maata ("kallio") tuli jo vastaan 18 metrissä mutta kovuus ei riittänyt putken kiinnittämiseen. Siksi mentiin isommalla putkellä kaikenkaikkiaan 30 metriin asti. Nyt on aikakin kunnolla kiinnitetty.

Vettä tuli aika paljon ja kovalla paineella mutta se pumpattiin suoraan konttiin joka viedään pois. 

Nyt juntataan putkea kallioon 250 metriä lisää ja siinä se loppupäivä meneekin.

Kerron kilpailutuksesta lisää myöhemmin mutta nyt on painuttava töihin. 

Heips!

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Ystäviä, ystäviä...

Hei hei!

Me olemme vietellyt täällä ihanan, ystävien täyteisen viikonlopun  <3



Suomi kyllä tarjoaa parastaan tällä hetkellä. 
Valkeakoskelle veneillessämme nappasin kuvan päivän lämpötilasta :) Taisi olla hieman aurinkoinen paikka... kännykkä näytti samalla hetkellä +26.


Miehillä oli perjantaina varpajaiset niin me tytöt päätimme myös kokoontua viettämään extempore-tyttöjen iltaa siksi aikaa.
Hauskaa oli ja herkkuja!





Vieraita jäi yöksikin ja aamulla nautimme pienen brunssin terassillamme. 






 Kävimme myös veneilemässä kesän ensimmäisen kerran. Hassu fiilis kun näin loppukesästä oli niin aurinkoista että meinaa auringonpistoksen saada.

Tänään illemmalla pyörähdimme vielä Pyynikillä "pienen" hauvamme kanssa katselemassa maailman menoa ja kyllä silittäjää ja ihmettelijää löytyi. Parhaimmillaan taisi olla jopa kymmenen ympärillä kyykyssä ihailemassa meidän pikkuista. Saatoimme kyllä olla ainoat henkilöt mieheni kanssa, jotka hänet pikkuisena näkee :D 

Yritin parhaani ottaa kuvan murusta, mutta hän on aika vilkas niin joudun kyllä vielä kuvaamaan lisää, jotta saan onnistuneita otoksia. Nyt sain juuri ja juuri yhden, joka ei ole tärähtänyt. :D  


Ensi viikolla yritän saada murusta pari hyvää kuvaa, että pääsette häneen tutustumaan tarkemmin. 

Ihanaa alkavaa viikkoa!

Ps. Tulipas herkkupainotteinen postaus :D 


maanantai 10. elokuuta 2015

Terassien uudet valaistukset.

Ihanaa alkavaa viikkoa!

Huomenna, tiistaina on niin jännä päivä, kun hauvavauvamme kotiutuu. Lähdemme Helsinkiin hakemaan vauvelia aamupäivällä. 
Tänään on ollut jo vähän jännitystä ilmassa...

Kävimme pitkästä aikaa Mustissa ja Mirrissä ja ostimme pienen pienen timanttipannan ja ison ison säkin ruokaa. 
Tänään myös pihassa valkoiset kuningasliljat aukesivat ja ulkona oli niiiin lämmintä.

Realistisesti pakko myöntää että koko päivän odotin, että pääsen ottamaan aurinkoa tai edes istumaan aurinkoon. Sitten kun vihdoin pääsin kotiin, mies halusi ruokaa. Syötyämme hipsin yläterassille musat ja tietokone mukana ja minuutin istuttuani noin kello 20 meni aurinko pilveen taivaanrannassa eikä tullut enää esiin.
Se siitä sitten... :D

Nyt ollaan sitten ilta rullailtu mattoja pois ja varmisteltu ettei pennun ulottuvilla ole mitään vaarallista tai mm roskiksia. 

Lupasin myös laittaa pari kuvaa valaistuksista terasseilla, joten tässä tulee --->

Aamupalaterassi ja pääsisäänkäynti







Ja ilta-aurinkoterassi eli pääterassi <3 


 Sisustin myös tänään illalla terassin. Tuotteet ovat istuneet koko kesän varastossa, koska kelit ovat olleet niin surkeat. Toivon kyllä salaa iltojen viilenemistä, jotta saan taas kynttilät sytyttää ja takkaan laittaa tulen ;) Niin tunnelmallista!  










Sellaiset valot :) Mitäs piditte? Itse olen aivan rakastunut kunnon valaistukseen <3 Ei tarvitse enää pimeässä istua.

  Viikonlopun juoksimme taas juhlasta toiseen. Olemme käyneet tänä kesänä useammissa juhlissa kun varmaan vimeiseen 10 vuoteen yhteensä. 

Muutaman kuvan sain nappastua mieheni veljen tytön ristiäisistä <3

Aika tyttömäistä ja söpöä, eikö? 




Nyt äkkiä unten maille jos edes pystyn nukkumaan, koska jännittää niin paljon pienen hauvan saapuminen perheeseemme <3

Ja ps. Muistakaahan ajella erityisen rauhallisesti huomisesta lähtien kun koululaiset lähtee taas liikenteeseen. Itse ainakin ylikorostan suojateille pysähtymiset!