kollaasi

kollaasi

perjantai 26. joulukuuta 2014

Joulukooste!


Lupaamiani kuvia joulukodistamme tänä vuonna <3
Kuvat vähän pimeitä, koska ainakin  omasta mielestäni kotimme on kauneimmillaan auringon laskettua... pääsee jouluvalot oikeuksiinsa. Voisin istua vaikka koko yön sohvalla ja katsella kuustamme ja kynttilöitä...


Aaton joulukattauksemme koko poppoolle! 



Seuraavaksi tarjoiltiinkin joulupäivän juustopöytä




Ja viimeisenä meidän olohuoneen joulu 2014 <3










Viimeiseksi kaikkea muuta kuin pimeä kuva tämänpäiväiseltä lenkiltä...


torstai 25. joulukuuta 2014

Riisipuuroa jouluyönä...

No niin, meillä on nyt vieraat lähtenyt kohti kotia tai seuraavia sukulaisia. Tämän vuoden joulu oli ensimmäinen uudessa kodissamme ja muutenkin aika erilainen edellisiin verrattuna. Ensimmäistä kertaa isoveljeni ja hänen vaimo olivat jouluaaton meillä joka oli aivan ihanaa! On niin mukavaa kun on koko perhe koossa!

Jouluun kuului perinteiset syömiset, sauna, haudalla vierailu sekä keskiyön messu Messukylän vanhassa kivikirkossa.  

Nyt rentoudutaan kaksin miehen kanssa ja syödään riisipuuroa (kermavaahdolla) kuusen ääressä.

Huomenna laitan kuvia joulukattauksista ja muusta joulusisutuksesta kodissamme <3













 Ihanaa jouluyötä <3

tiistai 9. joulukuuta 2014

Kiirettä pitänyt

Nyt on ollut hieman taukoa bloggaamisesta kun päivätyössä on viihdytty yli 10 tuntia vuorokaudessa ja remontoitu olohuone ja makuuhuone tämän lisäksi. Kuvia näistä sitten kun kolme viimeistä listaa kiinnitetty ja siivottu :)

Tänään kiire hieman helpotti kun olin koulussa taas pitkästä aikaa. Meillä oli Tikkurilan maaliesittely ja kävimme erilaisia tehosteseiniä ja niiden tekotapoja läpi.  Laitan seuraavaan bloggaukseen erittäin  konkreettisen maalisävy esimerkin, joka tänään esiteltiin, joten seuraa tulevina päivinä.

 Vierailimme myös Sammon sähkö Oy:ssä heti aamulla ennen liikkeen aukeamista. Siellä oli kyllä tajoilut kohdillaan samalla kun kuuntelimme luentoa valoista ja valaistussuunnittelusta.




Koulun päätteeksi kävin vielä myös Kantriinassa ja hankin pitkään himoitsemani 3 kerroksisen cake-standin. Esittely heti kun ehdin sisustamaan sen :) Tänään kärräsin siihen vaan tavaraa mitkä sitten asettelen ja hankin tekolunta pohjalle.







Viikonloppuna pääsin myös askartelun makuun. Netti on pullollaan erilaisia itsetehtyjä joulukransseja niin täytyihän sitä itsekkin kokeilla mitä saan aikaiseksi ja olenkin todella tyytyväinen lopputulokseen!

Mitäs sanotte?






Ihana ainakin omasta mielestä ja sain siihen ripauksen blingiä kun liimasin muutaman timantin ja  lopuksi leikkasin Riviera Maisonin nauhasta palasen ja liimasin yhteen palloista :P Tämä ainakin on limited edition, koska en kyllä jaksaisi ihan äkkiä toista askarrella :D Väreinä kaytin hopeeta ja harmaata (pienet pallot eivät ole sinisiä vaikka kuva vähän vääristääkin) Pallot on stockmannilta. 
Etsin edullisia palloja pitkin kaupunkia ja kävin jopa IKEA:ssa (josta pallot myös olivat loppuunmyyty) niin sitten kun Stokalle pääsin kävi näin...

Onpahan joulupallot hankittu seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi! 
Mutta nyt sit tuli kerralla kilometrin bloggaus... seuraava asia siis seuraavaan bloggaukseen. Nyt nukkumaan :)

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Sunnuntai, mikä ihana syy...

<3 Harvinaisen ihana viikonloppu <3

Teimme paljon hommia mitä oli jäänyt rästiin jo viikkoja. Perjantaina kyhäsimme To Do-listan ja aloitimme kohta kohdalta laittamaan näitä pikkuasioita kuntoon. Sain vessaani valon!!! Kuinka pieni asia, mutta vaikeuttaa elämää aikas paljon kun puuttuu :D Ja keittiössämme liesituulettimesta oli jäänyt alkuaan talon rakentajilta asentamatta takaiskuventtiili ja kylmä ilma oikein virtasi taloomme liesituulettimesta. Mutta ei enää! Nyt sekin on purettu ja venttiili asennettu ja kasattu uudelleen. Kellariimme myös valmistui pienoinen kotisali ja sieltä puuttui valokatkaisijat ja nyt nekin on  paikallaan. Ja kaiken kukkuraksi autotallin siivous... siinä vasta urakka! Nyt saamme taas automme talliin ja lähdettyä lämpimästä aamuisin töihin <3 Pieniä elämän luksusasioita <3

Tänään aloitimme päivän aamupala smoothiella ja lenkillä koiramme kanssa ja seuraavaksi suuntasimme Stokmannille lounaalle syömään lohisoppaa. 


Samalla reissulla löysin niin ihanan Pentikin joulupuun ja vaikka olin luvannut itselleni etten osta mitään niin tämä oli pakko saada, varsinkin sen jälkeen kun kysäsin myyjältä onko näitä vielä paketissa ja hän totesi tämän olevan viimeinen kappale... olin myyty! 

Kotona sitten laitoin muutamia pieniä joulujuttuja kotiin. Valotähdet pääsivät valaisemaan 
ikkunaa ja joulupuu olkkarin pöytää.  Kuvat eivät kylläkään tee oikeutta tälle kaunokaiselle, luonnossa  kristallit välkehtii niin upeasti.
Niin tunnelmallista <3 







Nyt vielä illalla sauna ja sohvalle Riviera Maisonin valkoisen torkkupeiton alle katsomaan Beverly hillsin täykkäreitä ja kirjoittamaan blogia rakkaan koirani kanssa <3 
Ihanaa tulevaa viikkoa kaikille!



perjantai 24. lokakuuta 2014

2 kuukautta jouluun on...

Tänään kun töissä aamulla vaihdoin päivämäärä-merkin 24 päivälle tuli oikein lämmin olo kehoon kun huomasi että on 24 päivä ja enää kaksi kuukautta jouluun <3 

Viikonloppuna annan itselleni luvan laittaa jotain pientä joulua kotiin, että päästään pikkuhiljaa tunnelmaan.

Olen aina ollut ihminen, joka alkaa jo marraskuussa hymisemään joululauluja ja kyynelehtimään jokaisesta ensihiutaleesta. Ystävätkin aina pilailevat kustannuksellani ja sanovat, että joulu aina räjähtää kotiini, koristelen kuitenkin eniten kaikista. Perheenkin kesken kokoonnumme melkein poikkeuksetta meille joulua viettämään. Meillä kun on joulumaa <3 No nyt kun ollaan muutettu tänä vuonna ja remppaa vielä tekemättä, alkaa pikkuhiljaa paniikki iskemään, ehdinkö tekemään kaiken valmiiksi, mutta silti rauhottumaan ajoissa jouluun... edellisjouluna päätimme vaihtaa laminaatit kahta viikkoa ennen ja jouduimme remppaan yötäpäivää, että saimme valmista. Nyt täytyy yrittää aloittaa ja lopettaa ajoissa :) Päättämättä on myös miten joulun koristelen. Olen ajatellut mennä pelkästään hopea-valkoinen linjalla ja hyvin pienillä joulunpunaisilla yksityiskohdilla... no ehkä vielä riittää aikaa päätökselle :)

Halloweenkin on jo ovella ja tuntuu että tänä vuonna skippaan sen juhlan... kaikkea kun ei ehdi millään! Ehkä pari oranssia kynttilää ja kurpitsa ulkorappusille :)

Mutta joo... yritän nyt olla kirjoittamatta jokaista päivitystä joulusta ja keskittyä muuhunkin vaikkakin hyvin pian päässä alkaa soimaan joululaulut repeattina :D

Tänään muuten oli Tampereelle Kantriinaan saapunut Riviera Maisonin joulukoristeet mutta en ehtinyt vielä käymään. Katsotaan jos huomenna ehdin poikkeamaan. Voisi muutaman kuvankin sieltä nappasta! Ja Nokialla, Eveliinan talossa kävin myös työn lomassa pyörähtämään, mutta uusi RM:n kuorma saapuu kuulemma vasta ensi viikolla. Silloin siis uudelleen!

Hyvää yötä <3


torstai 23. lokakuuta 2014

Juoksemaan piitkästä aikaa!

Joo... nyt on lenkkivaatteet puettu ja mittari näyttää -2.





Saunan laitoin varmuuden vuoksi että jos olen syväjäässä tultuani voin painua suoraan vaatteet päällä saunaan riisumaan
:D

En edes muista koska olis viimeksi juostua mutta eiköhän se taito sieltä löydy (ehkei ekalla kerralla mutta viimeistään kymmenennellä) ja saa taas ilon takaisin siihen touhuun...


tiistai 21. lokakuuta 2014

Ihastus ellei pakkomielle

Olen niin pitkään etsinyt meille uutta sohvapöytää tietämättä edes millaista haluan. Avoimin mielin hain ja kaikki vaihtoehdot käänsin. Yksi vaihtoehto olisi ollut valkoinen puinen pöytä, missä on lasin alla sellaiset säilytyslaatikot, joihin olisi sitten saanut valoja ja erilaisia koristeita laitettua. Harkitsin jopa jo ostoa, kunnes huomasin että Boknäs tekee myös sohvapöytiä. Ja valinta oli selvä. Sellaisen haluan!!!
Vanha pöytäni lähti päivässä kiertoon tori:ssa (kuva alla) ja mattokin ehti jo vaihtua kun löysin ihanan pehmeän karvamaton tilalle ja tämä matto lähti varastoon odottamaan uutta kotia :) Ja uudelle pöydälle paikka on valmis!  
Kaikki lähti siitä kun...
Kiertelimme kesällä Kotivisio messuilla ja ostin sieltä kaksi upeata Boknäs:in lasipöytää. Toinen on matala, neliön mallinen ja toinen korkea, pitempi malli. Jäin kerrasta koukkuun näihin ihanuuksiin, vaikka toinen ei ole vielä edes kunnolla omaa paikkaansa talostamme löytänyt. Nyt sitten samaa sarjaa olisi saatava, sohvapöydän muodossa. Ainoa ongelma on, että missä on messualennus?!?  
Kuvia laitan näistä kotona olevista tulevissa postauksissa...  


Mutta sitten asiaan... tähän upeaan himoitsemaani sohvapöytään... aaah! 


Linkki sivuille mistä tuotteen löytää. Myymäläkin olisi Tampereella, mutta en taida uskaltaa mennä edes katsomaan. Vähän sama kuin menisi katsomaan koirapentuetta niin, että pentuja on vielä vapaana :) Ihan vaan katsomaan ;)


Meillä on kotona aika iso remppa meneillään ja nyt kun on lattiat vaihtumassa valkoisiksi, haluan eroon kaikista muista tummista väreistä, paitsi keräämästäni Hülsta nro 7-sarjasta, missä yhdistyy korkeakiilto-musta ja pähkinä. Ne on niin ajattoman kauniita että tuskin kyllästyn ikinä. Jos joku haluaa kurkata Hülstan huonekaluja löytyy esittelyvideo seuraavasta linkistä :)

https://www.youtube.com/watch?v=azNT-1PRu_0

Nyt hipsin nukkumaan, jotta jaksan taas aamulla mennä tienaamaan tulevaa sohvapöytääni :) Mutta ihanaa että nyt on päätös tehty. Jouluksi kun on pöytä oltava ja väliaikaisratkaisut eivät ole minun juttuni. 


maanantai 13. lokakuuta 2014

Ihana uusi liike, Sisustus ja lahjatavara Lili.

Tänään tein todellisen löydön Tampereen Tullintorilta. Kauppa mistä en tiennyt mitään, mutta nyt tiedän joka tuotteen :D En meinannut ulos lähteä kun kannettuna vaikka liike oli jo kiinni :)

Asiakaspalvelu oli erinomaista ja itse omistaja paikalla kertomassa tuotteista.

Kannattaa käydä tutustumassa, koska sieltä todella löytyy tuotteita laidasta laitaan.

Facebook nettisivut löytyy seuraavasta linkistä,

https://www.facebook.com/SisustusLili?fref=ts

Kamerakin oli jäänyt kotiin, mutta napsin sitten kännykälle teille muutaman kuvan, jotta saatte edes pienen käsityksen mitä kaikkea ihanaa sieltä löytyi!


Kylie at Home-tyynyjä ja Sia:n kehyksiä



Joulukin oli tullut jo osaan myymälää


Piiiitkään etsimäni laadukkaat lyhdyt. Nämä eivät kaadu edes myrskyllä :)

Miehen suosikki. Omaan mieleen liian maskuliininen meille :)
Itselleni lähti tämä mukaan kotiin. Rakastan polttaa kynttilöitä syksyn
 pimeinä iltoina ja sen näkee meidän kodissa :)
Käyn varmasti jatkossakin Lilissä, joten kuvia otan sitten jatkossa hieman 
laadukkaammalla kameralla!

Käykää tutustumassa Tullintorilla.

Liikkeessä on asiakasilta 23.10.14 jolloin tuotteista alennuksiakin, vink vink ;) Sitovat ilmoittautumiset 18.10 mennessä. sisustuslili@gmail.com

Tänään se alkaa!


Odotettu, toivottu ja pelätty, opiskelu.

Hain opiskelemaan TAKK:iin  Sisustusalan ammattitutkintokoulutus - puolelle ja pääsin.
En ole opiskellut vuosiin muita kuin kursseja yrityksemme toimintaan liittyen mutta nyt sit jotain ihan omaa ja rakasta <3 

Tänään kello 14-15.30 on henkilökohtaistamissuunnitelma ja torstaina 16.8 alkaa sitten virallisesti.

Toivottavasti koulutus antaa yhtä paljon tai enemmän kuin odotan. Remontointia ja sisustusta kun on tullut tehtyä elämän aikana todella paljon eikä tonne nyt ihan untuvikkona mennä, mutta avoimin mielin oppimaan uutta ja saamaan kontakteja ja ehkä jopa uusia ystäviä.

Opiskelu on työnohessa tapahtuvaa eli parina päivänä kuukaudessa ollaan läsnä koko päivä mutta verkko-opiskelua yms vierailuja ja muuta tehtävää varmasti riittää niille vähille vapaille illoille. Kesto on noin 2 vuotta mutta katsotaan nyt miten elämä vie! 

Kuvia ja tekstejä varmasti paljon matkan varrelta kunhan nyt saa blogin pyörimään! Jei!