kollaasi

kollaasi

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Maalämpö.

Reiän poraaminen.


Voi hitsi tätä päivää on odotettu! 
Meille nimittäin asennetaan parhaillaan maalämpöä!!!

Kilpailutimme koko kevään ja kesän eri toimittajia ja päädyimme LämpöYkköseen. Kerron myöhemmin miksi päädyimme juuri heidän toimittamaan palveluun :) 
Poraryhmäksi valitsimme Rototec-porukan heidän hyvän maineensa vuoksi. Kaikki tuli kuitenkin LämpöYkkösen kautta.

Tänään sitten aamulla noin 7 aikaan tuli Rototec poraamaan meille kaivoa.



Vähän jännitti pehmeän maan osuus koska sen poraaminen on huomattavasti kalliimpaa kun kallion. Muistaakseni pehmeä maa maksaa noin 70 euroa per metri ja kallio 30 euroa per metri. Pahimmillaan pehmeässä maassa voidaan kuulemma mennä noin sataan metriin, mutta usein kallio löytyy noin 3-40 metrin syvyydestä.


...
Noin kello 12 kallio saavutettiin 28 metrissä. Kovaa maata ("kallio") tuli jo vastaan 18 metrissä mutta kovuus ei riittänyt putken kiinnittämiseen. Siksi mentiin isommalla putkellä kaikenkaikkiaan 30 metriin asti. Nyt on aikakin kunnolla kiinnitetty.

Vettä tuli aika paljon ja kovalla paineella mutta se pumpattiin suoraan konttiin joka viedään pois. 

Nyt juntataan putkea kallioon 250 metriä lisää ja siinä se loppupäivä meneekin.

Kerron kilpailutuksesta lisää myöhemmin mutta nyt on painuttava töihin. 

Heips!

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Ystäviä, ystäviä...

Hei hei!

Me olemme vietellyt täällä ihanan, ystävien täyteisen viikonlopun  <3



Suomi kyllä tarjoaa parastaan tällä hetkellä. 
Valkeakoskelle veneillessämme nappasin kuvan päivän lämpötilasta :) Taisi olla hieman aurinkoinen paikka... kännykkä näytti samalla hetkellä +26.


Miehillä oli perjantaina varpajaiset niin me tytöt päätimme myös kokoontua viettämään extempore-tyttöjen iltaa siksi aikaa.
Hauskaa oli ja herkkuja!





Vieraita jäi yöksikin ja aamulla nautimme pienen brunssin terassillamme. 






 Kävimme myös veneilemässä kesän ensimmäisen kerran. Hassu fiilis kun näin loppukesästä oli niin aurinkoista että meinaa auringonpistoksen saada.

Tänään illemmalla pyörähdimme vielä Pyynikillä "pienen" hauvamme kanssa katselemassa maailman menoa ja kyllä silittäjää ja ihmettelijää löytyi. Parhaimmillaan taisi olla jopa kymmenen ympärillä kyykyssä ihailemassa meidän pikkuista. Saatoimme kyllä olla ainoat henkilöt mieheni kanssa, jotka hänet pikkuisena näkee :D 

Yritin parhaani ottaa kuvan murusta, mutta hän on aika vilkas niin joudun kyllä vielä kuvaamaan lisää, jotta saan onnistuneita otoksia. Nyt sain juuri ja juuri yhden, joka ei ole tärähtänyt. :D  


Ensi viikolla yritän saada murusta pari hyvää kuvaa, että pääsette häneen tutustumaan tarkemmin. 

Ihanaa alkavaa viikkoa!

Ps. Tulipas herkkupainotteinen postaus :D 


maanantai 10. elokuuta 2015

Terassien uudet valaistukset.

Ihanaa alkavaa viikkoa!

Huomenna, tiistaina on niin jännä päivä, kun hauvavauvamme kotiutuu. Lähdemme Helsinkiin hakemaan vauvelia aamupäivällä. 
Tänään on ollut jo vähän jännitystä ilmassa...

Kävimme pitkästä aikaa Mustissa ja Mirrissä ja ostimme pienen pienen timanttipannan ja ison ison säkin ruokaa. 
Tänään myös pihassa valkoiset kuningasliljat aukesivat ja ulkona oli niiiin lämmintä.

Realistisesti pakko myöntää että koko päivän odotin, että pääsen ottamaan aurinkoa tai edes istumaan aurinkoon. Sitten kun vihdoin pääsin kotiin, mies halusi ruokaa. Syötyämme hipsin yläterassille musat ja tietokone mukana ja minuutin istuttuani noin kello 20 meni aurinko pilveen taivaanrannassa eikä tullut enää esiin.
Se siitä sitten... :D

Nyt ollaan sitten ilta rullailtu mattoja pois ja varmisteltu ettei pennun ulottuvilla ole mitään vaarallista tai mm roskiksia. 

Lupasin myös laittaa pari kuvaa valaistuksista terasseilla, joten tässä tulee --->

Aamupalaterassi ja pääsisäänkäynti







Ja ilta-aurinkoterassi eli pääterassi <3 


 Sisustin myös tänään illalla terassin. Tuotteet ovat istuneet koko kesän varastossa, koska kelit ovat olleet niin surkeat. Toivon kyllä salaa iltojen viilenemistä, jotta saan taas kynttilät sytyttää ja takkaan laittaa tulen ;) Niin tunnelmallista!  










Sellaiset valot :) Mitäs piditte? Itse olen aivan rakastunut kunnon valaistukseen <3 Ei tarvitse enää pimeässä istua.

  Viikonlopun juoksimme taas juhlasta toiseen. Olemme käyneet tänä kesänä useammissa juhlissa kun varmaan vimeiseen 10 vuoteen yhteensä. 

Muutaman kuvan sain nappastua mieheni veljen tytön ristiäisistä <3

Aika tyttömäistä ja söpöä, eikö? 




Nyt äkkiä unten maille jos edes pystyn nukkumaan, koska jännittää niin paljon pienen hauvan saapuminen perheeseemme <3

Ja ps. Muistakaahan ajella erityisen rauhallisesti huomisesta lähtien kun koululaiset lähtee taas liikenteeseen. Itse ainakin ylikorostan suojateille pysähtymiset!

perjantai 7. elokuuta 2015

Pienen pojan ristiäiset


Hej hej!

Pari viikkoa vierähtänyt kuin siivillä. Teemme pihassa pientä kasvojen kohotusta, johon kuuluu mm. jyrkän rinteen porrastaminen kiviaskelmilla ja upotettujen spottien asennus terassin kattoon. Tähän mennessä onnistunut paremmin kun olisimme uskonut. Laitan kuvia viikonlopun aikana, kun saamme  valmista. Töitä on saanut tehdä ihan tosissaan, joten on ihanaa kun juhlat välillä katkaisee arjen.

Viime viikkoina ja kuukausina muutamat rakkaista ystävistäni ovat saaneet elämäänsä uuden perheenjäsenen ja ristiäisiä riittää. Ihania juhlia ja supersöpöjä vauveleita <3

Nappasin viime viikonlopun ristiäisissä muutaman kuvan. Herkkupöytä oli vertaansa vailla!
Eteiseen oli rakennettu söpö taulu, jossa oli pikkuprinssin kuvia ihan ultrasta lähtien ja pöydän edessä kuohuva-tarjoilu, alkoholittomana tottakai :) Nimeä saatiin arvuutella taulun päällä olevista neljästä tähdestä, johon ristäisten edetessä kirjoitettiin se pitkään varjeltu nimi. Hauska idea :)

Upeat juhlat oli ja kuvat kertoo mielestäni enemmän kun tuhat sanaa, siispä tuhat kuvaa ;)











Herkkuja herkkuja...







Kakuista nimet käsitelty pois


Makuvedet olivat kaunis ja ihanan makuinen lisä tarjoiluun!





Nousiko ruudun toisella puolella vesi kielelle? 
Itsellä ainakin tulee ikävä pöydän antimia, mutta onneksi tänäkin viikonloppuna on kahdet juhlat.  Täytyy ottaa arki vähän tiukemmalla ruokavaliolla, kun niin monena viikonloppu herkutellaan :)

Ja arvatkaa mitä!!! Koiranpentumme pitäisi saapua tulevana tiistaina. Odotamme jo niin innolla etten osaa sanoin kuvailla. Älkää sitten pelästykö kun seuraavat 200 postausta on pennustamme :D

Nyt unille että jaksamme aamulla taas herätä ajoissa marjaan, torille ;)

<3