kollaasi

kollaasi

torstai 11. elokuuta 2016

Asuntomessut 2016 ja Lakka Lakeus

Heippahei!

Viime viikonloppuna kierrettiin asuntomessut ja ihanaa ettei tullut fiilistä, että ton ja ton olisin tehnyt uusiksi talossamme ja varsinkin keittiössämme.

Oman pihan liljat <3
Seuraava postaus onkin sitten supermegakuva-pläjäys keittiöstämme <3

Nyt kuitenkin kurkkaan asuntomessuja meidän näkökulmasta.

Ensinnäkin tänä vuonna messuille meno ei ollut itsestään selvyys, koska vauva oli messujen aikana vielä kuitenkin alle kaksi kuukautta vanha ja rattaiden kanssa sinne ei ole järkeä lähteä.
Niinpä hankin Manduca-kantorepun ja loppujen lopuksi se osoittautui täydelliseksi hankinnaksi. Muru nukkui kahta tissittelyä lukuunottamatta koko messut.

Meidän oli tarkoitus yöpyä Seinäjoella mutta hotellit olivat aika täynnä ja hinnat (luultavasti) korotettu messujen ajaksi, niin ajoimme sit illalla kotiin vielä. Olipa päivä, huh!

Lempi kohteeksi valikoitui yllätys yllätys...
Lakka-Lakeus <3



Aika täydellinen talo sisustuksineen. Paljon valkoista ja mustaa, kuten meilläkin.

Sisustuksessa oli käytetty upeita huonekaluja ja kokonaisuus oli hieno (en tietty voisi kuvitella koiraa tähän valkoisuuteen)

<3 Lattia-laatat <3 













Ikkunoiden määrä ja koko miellyttivät, koska valoa tulvi sisälle. Itseäni ei haittaa "akvaariossa" asuminen ja olihan ikkunoissa sälekaihtimet/verhot, jotta yksityisyyttä saa tarvittaessa. Lisäksi valaistus oli toteutettu hauskalla tavalla :) Huomatkaa valaisimet myös kolmen kapean ikkunan edessä.






Valonauhat rimojen välissä.

Pihassakin asiat oli toteutettu hyvin meidän mieleemme, lasitetusta terassista puhumattakaan. Mies löysi ulkoporeammeen (jota meille ei tule enää ikinä) ja minä kauniit aurinkotuolit ja istutukset (ihan samanlaiset kun meillä)





Upotetut takat ovat kyllä niin upeita sisustuselementtejä <3




Mutta mitä menin alunperin katsomaan oli kodinhoitohuoneet...
Lakka-Lakeuksen khh oli myös upea (ehkä vaan liian valkoinen) ja varsinkin kuranurkkaus oli mieleeni.

Itse olisin laittanut tumman lattian tähän tilaan.



Laattojen koko teki kyllä vaikutuksen...




Ainoa asia mistä en pitänyt 100 prosenttisesti oli sauna. Mielesti valkoiset lauteet, joo, jatkoivat asunnon valkoista ilmettä, mutta eivät ole kovin käytännölliset tai muutenkaan näyttäneet kovin mukavilta istua. Ja saunassa menee kyllä mukavuus  kauneuden edelle. Jotenkin sellainen pehmeys jäi puuttumaan...



Upea asia, minkä saunasta bongasin oli noin metrin pituinen pyyhekuivausteline. Sellaisen meinaan metsästää meillekkin, kunhan saadaan saunaremontti alkamaan.



Kaikenkaikkiaan Lakka-Lakeus ylitti kaikki odotukseni, ja kodin kruunasi samaan tyyliin rakennettu leikkimökki pihan perällä. Onko söpömpää!!!





Aika upea koti, eikö? <3

Se niistä asuntomessuista... :D

...ei vaan. Olihan alueella paljon toinen toisiaan hienompia kohteita ja joissain väreillä leikitty ehkä vähän liikaakin omaan makuuni. Erityisesti kuitenkin mieleen jäi muutama huone.

Yksi niistä oli tämä lastenhuone <3



Yksi säväyttänyt oli tämä ruokailutila <3



Tämän asunnon marmorilaatat (huono kuva koska olivat peittäneet laattoja rumilla matoilla)



Pihoissa ihastutti helppohoitoisuus ja yksinkertaisuus <3



Sellaiset asuntomessut tällä kertaa... Pariin kertaan sade rävähti ihan kunnolla niskaan ja jouduttiin odottelemaan sen laantumista mutta senkin ajan käytin hyväksi imettäessä :)

 Viimeisessä kuvassa muru matkustaakin jo tyytyväisenä kohti kotia <3



Nyt sit keittiön muutospostauksen kimppuun ja pikkujuttu ristiäisistä <3

Hyvät yöt <3